Oppimistehtävä 2:3

Hannele Niskanen

 

Pohdintaa teoriatietoon asiantuntijuudesta suhteessa omaan asiantuntijuuteen verkko-opettajana

Tässä esseessä pohdin asiantuntijuutta ja erityisesti sitä, millaisista elementeistä koostuu verkko-opetuksen asiantuntijuus tämän päivän yhteiskunnassa. Käsittelen myös, mitä uutta näkökulmaa verkon käyttö tuo asiantuntijuuden kehittymiseen sekä millaista asiantuntijuutta itse tarvitsen verkko-opettajana.

Asiantuntijuus käsitteenä on vahva ilmaisu ja sen saavuttaminen on suuri haaste. Asiantuntijuus edellyttää oman alansa huippuosaamista. Mitä huippuosaaminen sitten tarkoittaa tämän päivän yhteiskunnassa ? Verkko-opetuksen yhteydessä asiantuntijuus mielletään usein teknisten asioiden ja tietotekniikan hallitsemisena.  Tietotekniikka on kuitenkin vain väline ja kysymys on siitä miten sitä välinettä hyödynnetään. Kyse on niistä pedagogisista ratkaisuista, joita verkko-opetuksen yhteydessä käytetään. Itse allekirjoitan Professori Sanna Järvelän lausunnon siitä, että verkko-opettamisen asiantuntijuuden perustana täytyy olla tutkimustietoa ja oppimisteoreettisesti perusteltuja käytänteitä (Järvelä 2010). Asiantuntijuuden tulee pohjautua teoriatiedon kautta tulevaan syvälliseen ymmärtämiseen.

Muuttunut asiantuntijuus

Myös yhteiskunnalliset muutokset ja teknologian kehittyminen ovat muuttaneet asiantuntijuuden käsitettä. Ammatteja on hävinnyt  ja toisaalta jatkuvasti syntyy uusia ammattikuntia ja uudenlaista osaamista tarvitaan. Uusien työtehtävien ympärille syntyy asiantuntemuksen uudenlaista ammatillista organisoitumista. Professioiden vakiintunut selkeärajaisuus tulee heikkenemään. (Konttinen 1997, 60.)Työelämän monimutkaistuminen ja työn muuttuminen yhä useimmin tietojärjestelmien ja abstraktien käsitteiden kautta hallittavaksi edellytää tiukkojen ammmatti- ja osaamisreviireiden purkamista(Launis 1997, 125). Tästä syystä asiantuntijuuteen vaaditaan uudenlaista osaamista. Näyttää siltä, että asiantuntijuus ei tarkoita enää oman alansa substanssi osaamista vaan asiantuntijuus liittyy enemmänkin persoonallisia hyveitä kuten reflektiokykyä, määrätietoisuutta, periksiantamattomuutta, itsekriittisyyttä ja suvaitsevuutta (Eteläpelto 1997, 91). Myös verkostoituminen, erilaisissa konteksteissa työskentelevien toimijoiden välinen tiedonsiirto on olennaista tämän päivän asiantuntijuuden syntymiselle (Lehtinen, Palonen 1997, 110). Myös Järvelä(2010) toi luennollaan selkeästi esiin jaetun tiedon merkityksen. Hän kärjisti jopa niin, että asiantuntijuutta ei voi olla ”yhdessä päässä”.

Eteläpellon (1997) mukaan myös kouluttaja-asiantuntijat ovat sitä mieltä, että tiedon jakaminen ja verkostoituminen on avainasemassa. Tähän liittyy siten myös sellaisia asiantuntijuuden määreitä, kuten taidot kommunikoida, tuoda esille ja markkinoida omaa asiantuntemustaan(Eteläpelto 1997,89). Eteläpellon mukaan näyttötutkinnon arviointiin kouluttautuvien opettajien mielestä asiantuntijuuteen kuuluu sellaisia ominaisuuksia kuin soveltava osaaminen, ongelmanratkaisutaito, analysointi- ja päättelykyky sekä organisointitaito, suunnitelmallisuus ja keskittyminen olennaiseen(Eteläpelto 1997, 89).

Edellä olevien asiantuntijuuden määrittelyjen valossa asiantuntijuuteen kuuluu sellaisia ominaisuuksia jotka ovat yleisiä ja pätevät kaikkien alojen asiantuntijoihin. Asiantuntijaksi kasvamiseen tarvitaan siis myös tietynlaista kykyä rakentaa osaamistaan erilaisissa yhteistyöryhmissä ja taitoa hyödyntää tietoa erilaisiin yhteyksiin. Tarvitaan myös ymmärrys siitä, että asiantuntijuus ei synny yksin. On myös oltava kykyä muuntautumaan ja omaamaan sellaisia persoonallisuuden piirteitä, että joustavuus ja yhteistyö on mahdollista.

 

Miten asiantuntijaksi opitaan

Tarvitseeko asiantuntijaksi tulemiseen lahjakkuutta ja älykkyyttä ? Eteläpelto viittaa tutkimuksiin, joiden mukaan on vastakkaisia näkemyksiä siitä onko eksperttiys kytköksissä yleisiin kognitiivisiin kykyihin. Toisen ajattelusuuntauksen mukaan väitetään biologis-geneettisillä ominaisuuksilla olevan osuutta lahjakkuuteen jonkun tietyn erityisosaamisen alueella. Kun taas toisten tutkimusten mukaan kyse on pikemminkin tiettyyn varhaiseen ikäkauteen ajoittuvasta harjaantumisesta. Eteläpelto(1997) viittaa tutkimuksiin, joiden mukaan lahjakkuuden selittää pikemminkin yksilöllisesti suunniteltu  ja toteutettu pitkäaikainen harjoittelu kuin yleinen älykkyys.

Eteläpelto (1997) käsittelee myös tiedon rakentumisen tapaa eräänä  asiantuntijuuden kasvamisen edellytyksenä. Eteläpelto viittaa tutkimuksiin, joiden mukaan tiedon määrän rinnalla on tärkeämpänä pidetty tiedon rakentumis- ja organisoitumistapoja. Eksperttien tietorakenteet ovat monitasoisia, hierarkisia, ja tehtävänratkaisun kannalta tarkoituksenmukaisesti organisoituneita niin, että ne ovat helposti käytettävissä. Myös omakohtaisten kokemusten integroiminen käsitteelliseen tietoon on todettu kuuluvan asiantuntijatietämyksen syntyyn vaikuttavaksi tekijäksi. Myös Karila (1997) on tutkimuksessaan todennut, että asiantuntijuus rakentuu tietämyksen, omien kokemusten ja toimintaympäristön välillä vallitsevien jännitteiden kautta. Karilan mukaan asiantuntijuus kehittyy sellaisten tilannesidonnaisten oppimispolkujen kautta, joissa oppija voi hyödyntää aiempia kokemuksiaan ja siirtää aiemmin opittuja kokemuksia uudelleen käyttöön(Karila 1997, 153).

Aiemmin mainitut asiantuntijaksi kasvamisen edellytykset viittaavat konstruktiiviseen oppimiskäsitykseen. Konstruktiivisen oppimiskäsityksen mukaan tieto ei siirry oppijaan, vaan hänen on rakennettava, konstruoitava se itse. Olennaista on se, että oppija tulkitsee havaintojaan aikaisemman tietämyksensä ja kokemustensa pohjalta. Oppimisprosessissa oppiminen on aina oppijan oman toiminnan tulosta. Keskeistä on se mitä oppija oppimisprosessin aikana tekee. Oppija on aktiivinen tiedon muokkaaja. Tämä vaatii sellaisia oppimistehtäviä, jotka edellyttävät oppijalta tiedon transformointia eli tietoaineksen muokkaamista uuteen muotoon. Keskeistä on myös tiedon konteksti- ja tilannesidonnaisuus, huomiota kiinnitetään oppimiseen erilaisissa konteksteissa ja tilanteissa ja tiedon soveltamista uusiin tilanteisiin.(Tynjälä, Nuutinen 1997, 188.)

 

Asiantuntijaksi verkko-opetuksen avulla

Verkostopohjaiset oppimisympäristöt sekä erilaiset sosiaalisen median välineet antavat mahdollisuuden yllä kuvattuun oppimisprosessiin ja asiantuntijaksi kasvamiseen. Konstruktivistisessa oppimiskäsityksessä korostetaan, että oppijat rakentavat tietoa yksilöllisesti hyödyntäen sosiaalista vuorovaikutusta muiden oppijoiden kanssa. Tieto rakentuu oppijan aikaisempiin tietorakenteisiin perustuen. Konstruktivistinen oppimiskäsitys korostaa oppijoiden itseohjautuvuutta ja ongelmalähtöistä, tutkivaa oppimistapaa.  Moderni teknologia tarjoaa monipuoliset kommunikointikeinot, jotka mahdollistavat tämänkaltaisen oppimistavan ja tekee siitä hyödyllisen.

Verkostopohjaisilla oppimisalustoilla on edellytykset tiedonrakenteluun ja vuorovaikutukseen oppijoiden välillä. Verkko-oppiminen on mahdollistaa myös työn ja opiskelun yhdistämisen, koska verkko-oppiminen voi olla ajasta ja paikasta riippumatonta. Näin ollen edellä mainittu omien kokemusten hyödyntäminen oppimisprosessissa mahdollistuu. Verkko-oppiminen mahdollistaa myös kansainvälisen oppimisprosessin. Myös eri alojen edustajien mukaan kutsuminen verkko-oppimisprosessiin on mahdollista. Tällöin oppija saa valmiuksia rajoja ylittävään tiedon vaihtoon ja verkostoitumiseen. Sosiaalisen median välineet ovat kehittyvä mediamuoto, jolla on tulevaisuudessa entistäkin merkittävämpi rooli asiantuntijoiden välisessä viestimisessä. Järvelän (2010) mukaan teknologia sekä yhdistää, että hallitsee tulevaisuudessa. Kaikki tapahtuu eri medioiden välityksellä ja informaatiotulva on suuri. Tulevaisuuden asiantuntijan kyvykkyydeksi voisikin nimetä kyvyn hallita mediaa, kyvyn erotella olennainen tieto kaikesta tietotulvasta.

Järvelä (2010) toi esille myös oppimisen kaikkiallisuuden, jolloin oppimista voi tapahtua niin informaalissa kuin formaalissakin ympäristössä, virtuaalisesti tai face to face, globaalisti tai paikallisesti. Tämä on virtuaalisten oppimisympäristöjen mahdollistama mahdollisuus periaatteessa kaikille riippumatta asuinpaikasta iästä.

Verkko-opetuksessa korostuu ohjaajan kyky laatia opetusta edistäviä, ongelmalähtöisiä tehtäviä. Tehtävät tulisia perustua todellisiin, oikeisiin oppijoiden kokemusmaailmaa koskettaviin ongelmiin. Verkko-opiskelu edellyttää oppijoilta myös tietynasteista itseohjautuvuutta ja itsekuria, koska ajankäytön suunnittelu on tehtävä itse. Tässäkin ohjaajalla on suuri merkitys, jotta hän pystyy aktivoimaan oppijoita sopivassa määrin. Järvelän (2010) mukaan tulevaisuuden oppijalta edellytetään aktiivista tiedonrakentelua ja  osallistumista jaetun tiedon tuottamiseen. Nämä ominaisuudet jo itsessään ovat eräitä asiantuntijan ominaisuuksia, joten verkko-oppiminen parhaimmillaan kasvattaa asiantuntijaksi jo oppimisprosessin aikana.

 

Oma verkko-opettajan asiantuntijuus ja sen kehittäminen

Kehittämishankkeenani aion kehittää verkko-oppimisprosessia edellä mainittujen asiantuntijuutta koskevien näkökulmien valossa niin, että oppijat pystyisivät kehittämään omaa asiantuntijuuttaan kyseisen asiakokonaisuuden osalta mahdollisimman paljon. Aion suunnitella oman opettamani opintojakson verkkosovellutuksen, jolloin pohdin mahdollisimman perustellusti ne pedagogiset ja välineelliset ratkaisut joita kyseisessä verkkokurssissa käytän. Samalla kehitän omaa asiantuntijuuttani verkko-ohjaajana. Perustan pedagogiset ratkaisut konstruktiiviseen oppimiskäsitykseen. Tällöin pyrin ottamaan huomioon kaikki edellä mainitut konstruktiivisen oppimisprosessin tärkeimmät piirteet. Järvelän mukaan tehokkaaseen oppimisprosessiin kuluu mm. aktiivinen tiedonrakentelu, ymmärtävä oppiminen, tiedostetut oppimisen ja ongelmanratkaisun taidot, oppimisen strategiat ja metakognitio, pitkäjänteisyys ja sitoutuminen, oppimisen motivaatio, osallistuminen jaettuun tiedonrakentamiseen, yhteisöllinen oppiminen, vastuu omasta oppimisesta  sekä oppimisen itsesäätely. Tätä kaikkea on opiskelijoiden tietenkin mahdotonta omaksua yhden opintojakson aikana mutta nämä tekijät on hyvä ottaa huomioon verkko-opetusta suunniteltaessa. Kehittämishankkeessani olen siis suunnitellut laativani eräänlaisen testialustan verkkokurssin pedagogisista ja välineellisistä ratkaisuista, joita voisi hyödyntää muihinkin verkko-opintoihin.

 

 

Lähteet:

Eteläpelto, A. 1997. Asiantuntijuuden muuttuvat määritykset. Teoksessa Kirjonen, J. Remes, P. ja Eteläpelto, A. 1997. Muuttuva asiantuntijuus. Koulutuksen tutkimuslaitos, Jyväskylän yliopisto

Järvelä, S. 2010. Verkko-oppiminen ja asiantuntijuus. Luento 9.9. 2010. Oppimisen ja Koulutusteknologian tutkimusyksikkö (LET), Kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksikkö, Oulun yliopisto

Karila, K. ja Ropo, E. 1997. Teoksessa Kirjonen, J. Remes, P. ja Eteläpelto, A. 1997. Muuttuva asiantuntijuus. Koulutuksen tutkimuslaitos, Jyväskylän yliopisto

Konttinen, E. 1997. Professionaalinen asiantuntijatyö ja sen haasteet myöhäismodernissa. Teoksessa Kirjonen, J. Remes, P. ja Eteläpelto, A. 1997. Muuttuva asiantuntijuus. Koulutuksen tutkimuslaitos, Jyväskylän yliopisto

Launis, K. 1997. Moniammatillisuus ja rajojen ylitykset asiantuntijatyössä. Teoksessa Kirjonen, J. Remes, P. ja Eteläpelto, A. 1997. Muuttuva asiantuntijuus. Koulutuksen tutkimuslaitos, Jyväskylän yliopisto

Lehtinen, E. ja Palonen, T. 1997. Tiedon verkostoituminen – haaste asiantuntijuudelle. Teoksessa Kirjonen, J. Remes, P. ja Eteläpelto, A. 1997. Muuttuva asiantuntijuus. Koulutuksen tutkimuslaitos, Jyväskylän yliopisto